Tule paikalle viimeistään 10 min ennen treenen alkua! Myöhästyneitä ei pystytä päästämään sisään.
Yliopiston Taidolla on ohjatut harjoitukset kaksi kertaa viikossa (ti & pe), treenien aiheet löydät Treenikalenterista. Perustason Taido Core -harjoituksissa treenataan monipuolisesti taidon ydinasioita: perustekniikkaa, liikumista, kehonhallintaa ja lihaskuntoa. Taido Core -harjoitukset on suunnattu uusille harrastajille sekä ensimmäisen vyökokeen suorittaneille. Soveltavammissa Taido Skills -treeneissä syvennetään taidon eri osa-alueiden osaamista ja edetään yksilöllisesti kansallisen vyöarvojärjestelmän mukaan.
Kaikille tarkoitettuja vapaaharjoituksia on kaksi kertaa viikossa (la ja su). Vapaatreeneihin voi tulla harjoittelemaan itsenäisesti omaa hokeita, jissenkuntoa tai unshinia. Vapaatreeneihin voi tulla myös, vaikkei vielä osaisi yhtäkään hokeipätkää! Paikalla olevat kanssatreenajat kyllä auttavat, vaikkei treeneissä varsinaista vetäjää olekaan. Vapaatreeneihin pääsee, mikäli joku seuran vetäjistä on tulossa paikalle. Tästä ilmoitetaan treenikalenterissa (@nimi).
Lisäksi viikonloppuisin järjestetään mahdollisuuksien mukaan ylempivöisille vedettyjä harjoituksia erikoisteemoilla sekä sen hokei- ja jodan no kobo -harjoituksia kaikille halukkaille, erityisesti valko- ja sinivöisille ensimmäisiä vyökokeita silmälläpitäen.
Fight Club vastaa tarpeeseen kilpailuihin tähtäävästä otteluvalmennuksesta. Fight Clubissa voi harjoitella vapaata ottelua tai osallistujien taitotason mukaan siellä voidaan tehdä myös erilaisia otteluharjoitteita. Fight Clubissa pääsee harjoittelemaan myös otteluiden tuomarointia. Kaikki ottelemisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita! Toiminnan organisoinnista vastaa Jasser Anoschkin. Fight Club -vuoroista ilmoitetaan erikseen treenikalenterissa.
Harjoitussalimme sijaitsee Helsingin yliopiston tiloissa, Porthanian kellarikerroksessa, osoitteessa Yliopistonkatu 3. Kulku harjoituksiin Porthanian pääsisäänkäynnin kautta. Mikäli pyöröovet ovat lukossa, käynti tiloihin vasemmalla puolella olevan invaoven kautta (treeninen vetäjä avaa oven). Tule ajoissa paikalle (viimeistään 10 min ennen treenien alkua) vaihtamaan vaatteet! Myöhästyneille ei pystytä avaamaan ovea.